Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus ja nykytilanne
Menneisyys ei ole koskaan kuollut. Se ei edes ole menneisyyttä. The past is never dead. It’s not even past. – William Faulkner
Pariisin rauhansopimuksella loppui sotatila Suomen ja Liittoutuneiden valtioiden välillä. Suomen vastapuolina olivat olleet Liittoutuneet maat eli Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni.
Nyt niiden seuraajavaltiot ovat sopimuksen vastuuvaltioita.
Olen syntynyt jatkosodan aikana marraskuussa 1941 isäni ollessa rintamalla Karjalan kannaksella. Puolisoni isä kaatui elokuussa 1941 Lapin rintamalla
Aina siitä asti, kun olen jotakin sodistamme ymmärtänyt, olen ihmetellyt sitä, miksi talvisota päättyi kuin veitsellä leikaten. Suomen puolustus oli romahtamaisillaan. Raskaiden aseiden ammukset olivat loppu ja jopa patruunatkin, ainakin painopistealueilla. Rauha tuli viime hetkellä. Sotilaamme olivat lopen uupuneita. Rauhan tultua nukkuivat vuorokausikaupalla. Joillakin värinäkö palasi vasta viikkojen kuluttua.
Olen keskustellut Virolahden rintamalla taistelleen konekiväärikomppanian päällikön kanssa. Isäni ei ottanut osaa talvisotaan, mutta kylläkin jatkosotaan. Erkki Hautamäki on selvitellyt talvisotaa kirjassaan Suomi myrskyn keskellä, osa 1, vuodet 1932–1940. Yksi syy talvisodan rauhaan oli Saksan voimakas puuttuminen sotaan. Saksa vaati Neuvostoliitolta välitöntä rauhaa.
Viime sodistamme voidaan keskustella pitkään, samoin sen syistä, mutta mielestäni yksi asia on tärkeä. Sodat ja myös sodat Suomen ja Neuvostoliiton välillä eivät ala silloin kun aletaan ampua. Sotatoimet kylläkin alkavat. Sotaan johtavat syyt ovat jo pitkään olleet olemassa. Väitän myös, että sotia Suomen ja Neuvostoliiton välillä ei olisi syntynyt ilman, että syntyi suurempi konflikti, joka tunnetaan toisena maailmansotana.
Joka tapauksessa lopullinen rauha siis saatiin Pariisissa vuonna 1947. Vuonna 1948 solmittiin ns YYA-sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Se oli alun perin marsalkka ja silloisen tasavallan presidentti Mannerheimin idea. Ehdotus tehtiin, kun valvontakomissio oli vielä Suomessa. Marskin kenraalit kannattivat sitä, kuten Pekka Visuri on kirjassaan Paasikiven linjasta Paasikiven Suomi. Suurvaltojen puristuksessa 1944–1947 (2015) kirjoittanut.
Josif Stalin ei kuitenkaan ehdotusta silloin hyväksynyt ennen lopullisen rauhan solmimista, koska olisi voitu väittää sopimuksen syntyneen Neuvostoliiton painostuksesta. Syksyllä vuonna 1945 suomalainen kulttuurivaltuuskunta vieraili Moskovassa. Seurueen jotkut jäsenet alkoivat moittia Mannerheimia. Stalin keskeytti moitteet nopeasti. Hän totesi suomalaiselle delegaatiolle, että jos muissa valtioissa olisi ollut yhtä kyvykkäitä valtiomiehiä kuin Mannerheim oli, niin sodilta olisi vältytty. Josif Stalin totesi myös, että kun sotakorvaukset on maksettu, niin Neuvostoliitto on valmis tekemään Suomen kanssa kauppasopimuksia, jotka ovat moninkertaiset sotakorvauksiin nähden.
Näin tapahtui. Suomella ja Neuvostoliitolla oli viisivuotispuitesopimus, ja joka vuodelle tavaranvaihtopöytäkirja. Suomen teollisuus saattoi suunnitella investointinsa ja strategiansa luottaen pitkälliseen kauppasuhteeseen. Kaupassa ei käytetty vaihdettavia valuuttoja vaan tavaroita vaihdettiin päittäin. Suomi halusi, että vientituotteissa olisi korkea kotimaisuusaste – 80 % ja ylikin. Perusteluna oli, että koska Neuvostoliiton päävientituote oli öljy, joka oli 100-prosenttisesti neuvostoliittolaista, niin vastavuoroisesti piti suomalaistenkin tuotteiden olla suomalaista. Suomelle kauppa oli edullista. Ei ollut pankkien kuluja, ja rahat sai nostaa Suomen pankista rahtiasiakirjoja vastaan. Luottotappiota ei ollut.
Neuvostoliiton tilaukset olivat suuria. Yksi laivatilaus saattoi olla 20 kpl erikoislaivoja. Suomi saattoi kehittää raskasta teollisuuttaan pitkäjänteisesti. Kostamukseen rakennettiin kokonainen kaupunki ja Suomi osti Raahen terästehtaille Neuvostoliitosta masuunit. Rautapelletit alkoivat kulkea Kostamuksesta Raaheen. Raideyhteys rakennettiin ja nyt Kostamuksen pellettejä rahdataan Raahen sataman kautta maailmanmarkkinoille.
Suomelle oltiin kateellisia edullisesta kaupasta ja silloisen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen erinomaisista idänsuhteista. Keksittiin Kekkosta solvaava termi: suomettuminen. Suomesta tuli maailmanluokan poliitiikan tekijä. Urho Kekkosen suuri saavutus oli ETY-kokous Helsingissä kesällä 1975. Maailman suurvaltojenkin johtajat kokoontuivat Helsinkiin. Tämänkin seurauksena kylmä sota alkoi kokea loppuaan.
Nyt kaikki on muuttunut. Miksi? Sairautensa vuoksi Urho Kaleva Kekkonen joutui luopumaan presidentin tehtävästään syksyllä vuonna 1981. Seuraajaksi tuli aluksi väliaikaisesti pääministeri Mauno Koivisto, joka myöhemmin valittiin kahdeksi kuuden vuoden kaudeksi Suomen tasavallan presidentiksi. KTT Heikki Urmaksen mukaan potentiaaliset Kekkosen seuraajat – Leskinen, Liinamaa ja Paavela – tapettiin. Mauno Koivisto oli bersteinilainen sosialidemokraatti, kommunistien vihaaja.
Mauno Koiviston tavoitteeksi tuli viedä Suomi salaa länteen, Euroopan unioniin. Sen esteenä olivat Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus. Salainen Operaatio PAX suunniteltiin ulkoasiainministeriössä keväällä 1990. Nyt asiakirjat ovat tulleet julkisiksi 25 vuoden salassapidon jälkeen. Operaatio on karmeaa valtiopetosta vastoin Suomen kansallisia intressejä ja etuja.
Urho Kekkonen oli taitavasti osannut hyödyntää Pariisin rauhansopimusta ja YYA-sopimusta sekä pitänyt Suomen suurvaltaristiriitojen ulkopuolella. Tunnetuksi tuli, että Suomen tehtävä maailmalla on pikemminkin lääkärin kuin tuomarin. Kekkonen uskoi, että turvallisuutta ei rakenneta aitoja rakentamalla vaan veräjiä avaamalla. Suomen etuna maailmalla oli, ettemme olleet entisiä siirtomaaisäntiä. Nyt EU:n kautta olemme sitoneet itsemme noiden valtioiden rikoksiin siirtomaissaan.
Operaatio Pax tarkoitti Suomen lipeämistä Pariisin rauhansopimuksesta hyödyntäen Neuvostoliiton heikkouden tilaa. Kuviteltiin, että Neuvostoliitto menisi murusiksi. Tilalle tuli kuitenkin entistä vahvempi Venäjä, joka todistaa sotilasvoimaansa nyt Syyriassa. Samoin kuviteltiin, että Saksojen yhdistyessä Saksa saisi takaisin suvereniteettinsa ja sen kanssa tehtäisiin rauhansopimus. Mikään ei toteutunut. Ei käynyt kuin Strömsössä. Saksa on edelleen miehitetty ja rauhansopimustakaan ei ole tehty. Operaatio Pax tarvittiin, jotta Suomi voitiin viedä salahankkeena EU:hun.
Jaakko Blombergin kirjassa Vakauden kaipuu (2011) sivulla 255 on kirjoitettu seuraavaa:
”Päätöstä [Pariisin rauhansopimuksen vesittäminen] oli Helsingissä valmisteltu hyvin pienessä piirissä, koska operaation [PAX] vuotaminen julkisuuteen olisi voinut vahingoittaa sitä pahoin. Tasavallan presidentti [Mauno Koivisto] informoi tehtävistä päätöksistä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa Markus Aaltosta perjantaiaamuna 21. syyskuuta [1990] ennen valtioneuvoston istuntoa.”
Tämä oli yksi Mauno Koiviston harhautuksista. Annettiin vaikutelma, että koko eduskuntaa muka olisi informoitu. Puhelinsoitto Aaltoselle ei ole sellainen ilmoitus.
Julkisuudessa on valehdeltu edelleenkin, että Neuvostoliitto olisi muka hyväksynyt Suomen/Mauno Koiviston yksipuolisen ilmoituksen Pariisin rauhansopimuksen III osan artiklojen mitätöimisestä. Suomen valtaapitävät olivat valheellisesti vakuuttaneet Neuvostoliitolle, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka pysyy muuttumattomana. Sokea Reettakin näkee, että kurssi on lännen tiellä kuten laivan kapteeni, Sauli Niinistökin, on vakuuttanut.
Politiikkamme on muuttunut 180 astetta. Olemme Venäjän vihollisten leirissä. Kansalaisilta on salattu kaikki tosiasiat. Vasta nyt, 25 vuoden salassapitomääräysten rauettua, voimme tietää, miten Neuvostoliitto reagoi Operaatio PAX:in puuhamiesten suunnitelmiin. Venäjän tulkinta tuli esille 25 vuotta salassa pidetyssä nootissaan 281/2eu käännös MOSB268/1 pvm 6. marraskuuta 1990 [nootin venäjänkielinen kopio ja sen käännös ovat osa Operaatio PAXin salaisia asiakirjoja, jotka siis tulivat julkisiksi 25 vuoden salassapidon jälkeen vuoden 2016 alussa], joka ei vahvista mitään muutosta Pariisin rauhansopimukseen. Päinvastoin tuo nootti vahvistaa Suomen harjoittaman puolustus- ja turvallisuuspolitiikan perusteiden muuttumattomuuden kuin myös asevoimien koon. Isolta-Britannialta ei tullut edes noottikommenttia, vaan pressin yhtä tyhjää oleva kirjoitus ilman leimaa ja allekirjoitusta.
Viime keväänä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa oli seminaari, jonka erään esityksen yhteydessä kysyin: ”Tunsivatko läsnäolijat salaisen Operaatio PAX:in?” No eivät tietäneet, eivätkä tietysti voineetkaan tietää, koska Operaatio PAX oli ollut salainen. Asiakirjat olivat vasta juuri tulleet julkisiksi 25 vuoden salassapidon jälkeen. Läsnäolijoille annoin lyhyen raportin. Kerroin myös ministeri Max Jakobsonin reaktiosta eräässä suljetussa seminaarissa: ”Olette nyt myös kyseenalaistaneet nykyisen rajan Suomen ja Neuvostoliiton välillä”. Pietarin yliopiston historian professori Baryshnikovin reaktio oli spontaani: ”Tuohan merkitsee sotaa.” Professori Baryshnikov on Kremlin neuvonantajia.
Julkisuudessa on jatkuvasti väitetty väärin ja valheellisesti, että silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto ja/tai Suomen hallitus olisi yksipuolisesti mitätöinyt Pariisin rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen.
Pyysin asiasta selvitystä ulkoasiainministeriösta, ja oikeuspäällikko Päivi Kaukoranta vastasi. Kirjoitin hänelle:
Olette kirjoittanut: ”Tasavallan presidentti teki tässä asiassa määrämuotoisen päätöksen 21.9.1990 valtioneuvoston ensin päätettyä asian esittelemisestä tasavallan presidentille.” Minulla on hallussani pöytäkirja pvm 21.09.1990 95/1990 esittelystä Tasavallan presidentille. Siihen on todellakin kirjoitettu ”Tasavallan presidentti päätti:” Lisäksi on kirjoitettu: ”Merkittiin Tasavallan presidentin lausuma:”
Tasavallan presidentti (Mauno Koivisto) ei kuitenkaan ole päättänyt tai lausunut mitään, joka oli voinut tulla voimaan eli ”muuttua lihaksi”. Päätöksestään ja lausumastaan puuttuvat hänen allekirjoituksensa. HM 34 § on selvää tekstiä: ”Presidentin päätökset ovat, voimaan tullaksensa, presidentin allekirjoitettavat.” Pöytäkirjan 95/1990 ovat allekirjoittaneet vain Harri Holkeri, Pertti Paasio, Pertti Salolainen ja Åke Wihtol. Itse asiassa Tasavallan Presidentti (Mauno Koivisto) ei siis ole 21.9.1990 päättänyt ja lausunut yhtikäs mitään.
Seuraavassa on kokonaisuudessaan HM 34 §:
34 §
Presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa sen ministerin esittelystä, jonka toimialaan asia kuuluu.
Presidentin päätökset ovat, voimaan tullaksensa, presidentin allekirjoitettavat ja sen ministerin varmennettavat, joka on asian esitellyt. Mitä tässä on sanottu, ei kuitenkaan koske 32 ja 47 §:ssä mainittuja asioita.
Jos presidentin päätös koskee koko valtioneuvostoa, varmentaa sen asianomainen valtioneuvoston esittelijä.
Sotilaskäskyasiain ja sotilaallisten nimitysasian esittelystä sekä presidentin niistä tekemäin päätösten varmentamisesta säädetään erikseen.
Se, joka on varmentanut presidentin päätöksen, vastaa siitä, että toimituskirja päätöksestä on oikea.
Kun Suomi liittyi EU:hun, niin vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus ja vuoden 1992 ns naapuruussopimus Venäjän Federaation kanssa olisi pitänyt sanoa irti tai mukauttaa EU-kelpoisiksi, jotta ne olisivat tulleet myös EU:ta sitoviksi. YYA-sopimus oli rauennut itsestään Neuvostoliiton kanssa tehtynä kun sen tilalle tuli Venäjän federaatio. Tämän kanssa tehtiin tuo vuoden 1992 sopimus hyvistä naapuruussuhteista. Olemme huijanneet kansainvälistä yhteisöä ja asettaneet itsemme konfliktiin naapurimme Venäjän federaation kanssa. Sopimusrikkojilla ei ole ystäviä ja puolustajia. Pacta sunt servanda.
Veljeilyllään NATOn, USA:n ja muiden ulkovaltojen kanssa Suomi on rikkonut Pariisin rauhansopimusta. Viime viikolla loppui Lapissa ilmasotaharjoitus ACE 17, jossa oli mukana 11 maata ja yli sata lentokonetta – mukana USA:n B52-ydinpommittajia. Harjoitusta johti Norjan Bodön tukikohdasta eversti Petteri Setälä. Tämä kaikki on Pariisin rauhansopimuksen rikkomista.
Seuraavassa on relevantteja otteita Pariisin rauhansopimuksesta:
II OSA.
Poliittiset määräykset.
I luku.
3 artikla.
Välirauhansopimuksen mukaisesti saatetaan Neuvostoliiton ja Suomen välillä Moskovassa 12 päivänä maaliskuuta 1940 tehty rauhansopimus jälleen voimaan, kuitenkin niin, että mainitun sopimuksen 4, 5 ja 6 artiklat korvataan tämän sopimuksen 2 ja 4 artikloilla.
3 Artikla (talvisodan Moskovan vuoden 1940 rauhansopimuksesta)
Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.
Статья III
Обе Договаривающиеся Стороны обязуются взаимно воздерживаться от всякого нападения одна на другую и не заключать каких-либо союзов или участвовать в коалициях, направленных против одной из Договаривающихся Сторон.
Article 3
Both contracting parties undertake each to refrain from any attack upon the other and to make no alliance and to participate in no coalition directed against either of the contracting parties.
III OSA.
Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset.
13 artikla:
Maa-, meri- ja ilma-aseistus ja linnoitukset on tarkoin rajoitettava sisäistä luonnetta olevien tehtävien suorittamiseen ja rajojen paikalliseen puolustamiseen. Edellä olevan mukaisesti Suomi ei ole oikeutettu pitämään suurempia aseellisia voimia kuin:
a) maavoimat, mukaan lukien rajavartiojoukot ja ilmatorjuntatykistön, kokonaisvahvuudeltaan 34,400 miestä;
b) sotalaivaston, jonka miehistövahvuus on 4,500 ja kokonaistonnisto 10,000 tonnia;
c) ilmavoimat, mukaan lukien laivaston ilmavoimat ja reservilentokoneet, joiden kokonaisvahvuus on 60 lentokonetta ja 3,000 miestä. Suomi älköön pitäkö tai hankkiko lentokoneita, jotka ovat suunnitellut ensisijassa pommituskoneiksi sisäpuolisin pomminkuljetuslaittein.
Näihin vahvuuksiin sisältyvät kussakin tapauksessa taistelu-, huolto- ja johtohenkilöstö.
17 artikla:
Suomi älköön pitäkö, valmistako tai kokeilko mitään atomiasetta, minkäänlaisia omalla käyttövoimallaan kulkevia taikka ohjattavia ammuksia tai sellaisia laitteita, jotka liittyvät niiden laukaisemiseen (paitsi sellaisia torpedoja ja torpedojen laukaisemislaitteita, jotka kuuluvat tämän sopimuksen sallimien sota-alusten tavanomaiseen aseistukseen), kosketuksetta räjähtäviä herkkyysmekanismin avulla sytytettäviä merimiinoja tai torpedoja, miehitettäviä torpedoja, sukellusveneitä taikka muita veden alla kulkevia aluksia, moottoritorpedoveneitä tai erikoistyyppisiä rynnäkköaluksia.
18 artikla:
Suomi älköön itselleen pidättäkö, valmistako tai muuten hankkiko sotamateriaalia, tahi ylläpitäkö tuotantokoneistoa sotamateriaalin valmistamiseksi yli sen, mikä on tarpeen tämän sopimuksen 13 artiklassa sallittujen puolustusvoimien ylläpitämiseen.
Suomi on nyt erittäin vaarallisessa tilanteessa. Keväällä 1938 Neuvostoliiton lähetystösihteeri Boris Jartsev kertoi suomalaisille neuvottelijoille Jozef Stalinin erikoisagenttina, ettei puna-armeija jää odottamaan sitä, että Rajajoelle tulee vieraita sotajoukkoja. Neuvostoliitto ehdotti neuvotteluita ja sopimusta. Uusi ulkoasiainministeri Eljas Erkko joulukuusta 1938 alkaen keskeytti neuvottelut. Mannerheimia ei oltu informoitu Jartsev-neuvotteluista. Hän olisi myöntynyt Neuvostoliiton ehdotuksiin aluevaihdoista. Kriisi johtikin sitten talvisotaan. Suomi on jo moneen kertaan ylittänyt tuon Jartsevin esittämän vaarallisen rajan.
Mitä siis nyt tulisi tehdä? Suomen tulee palata Venäjän suhteissaan tilanteeseen, joka vallitsi Kekkosen aikana.
Suomessa olevan venäläisperäisen väestön tulisi olla huolissaan. Suomessa lienee venäläisperäistä väestöä noin 70 000 henkeä. Jos kriisi pahenee, Suomi voi laittaa vain presidentin asetuksella voimaan ns. puolustustilalain. Sen perusteella voidaan vain poliisipäällikön päätöksellä pidättää eli siis vangita kuka tahansa henkilö kolmeksi kuukaudeksi.
Suomella on tästä menettelystä aiempaa kokemusta. Ennen talvisotaa ja myöhemmin otettiin turvasäilöön satoja suomalaisia vankilan olosuhteisiin. Tiedossani ei ole, että he olisivat saaneet myöhemmin mitään korvausta vangitsemisestaan.
Kun Japani hyökkäsi Pearl Harbourissa joulukuussa 1941 USA:n kimppuun, niin välittömästi jo samana päivänä vangittiin japanilaistaustaisia USA:n kansalaisia Hawaijilla perheineen. Kaiken kaikkiaan keskitysleirin kaltaisissa olosuhteissa oli sodan ajan noin 120 000 japanilaistaustaista henkilöä perheineen. He menettivät kaiken omaisuutensa. Sama kohtalo voi kohdistua Suomessakin joihinkin henkilöihin perheineen.
Liennyttäminen on siis aloitettava, ja siinä RUFI ry voi tehdä erinomaista työtä. Kansakuntien välistä vihanpitoa on pohtinut mm venäläinen runoilija Jevgeni Jevtushenko. Hänen ajatuksistaan voi lukea mm kirjastaan Näkymättömät langat. Ne ovat kulttuurisiteitä, jotka ylittävät rajat. Valokuvien, taiteen ja yleensä kulttuurin voimaa Jevtushenko piti toimivana. Hän oli saanut herätyksen nähtyään New Yorkin Modernin taiteen museon sodan jälkeen 50-luvulla tehdyn valokuvanäyttelyn Ihmisen suku, The Family of Man. Sen oli rakentanut Edward Steichen maailmanlaajuiseen kiertoon. Suomessa tuo näyttely oli Helsingissä joulukuussa 1959. Sen teema oli siinä, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia.
Näyttelyn julkaisuun oli kirjoittanut johdannon Carl Sandburg. Siinä oli hänen runonsa:
Maailmassa on vain yksi mies
ja hänen nimensä on kaikki miehet.
Maailmassa on vain yksi nainen
ja hänen nimensä on kaikki naiset.
Maailmassa on vain yksi lapsi
ja hänen nimensä on kaikki lapset.
Jevgeni Jevtushenko on kirjassaan kirjoittanut: ”Aikoinaan astuin paviljonkiin, jossa oli Edward Steichenin valokuvanäyttely Ihmisen suku ja astuin sieltä ulos muuttuneena miehenä. Yhdellä pyyhkäisyllä olin puhdistunut kylmän sodan roskasotapropagandasta, ja sen oli tehnyt koko ihmiskunnan elävä henkäys, joka niistä valokuvista tuulahti.”
¤
Diplomi-insinööri, ex-diplomaatti Jali Raita piti tämän artikkelin mukaisen esitelmän 25.5.2017 RUFI ry:n tilaisuudessa Venäjän kulttuuri- ja tiedekeskuksessa Helsingissä.
Jali Raita toimi 70-luvulla ulkoministeriön palveluksessa, johtaen Singaporen suurlähetystöä tittelillä kaupallinen sihteeri, jalkamaina Malesia, Thaimaa, Burma, Brunei ja Hongkong.
end
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti