torstai 5. syyskuuta 2019

YLE levittää häikäilemättömiä valheita, jotka vaarantavat suomalaisten mielenterveyden

Valtamedian rikokset, osa 3 -Asiantuntija lääkäri:
YLE levittää häikäilemättömiä valheita, jotka vaarantavat suomalaisten mielenterveyden

Päivitetty: joulukuu 29, 2015


Valtaosa YLE:n sisällöistä on rasistista. Usein myötäillään myös Vihreän puolueen ja Vasemmistoliiton lietsomaa rasistista Venäjä-vihaa.



YLE on epäluotettava media, joka palvelee Yhdysvaltain ja Naton väkivaltakoneistoja ja niiden levittämää väkivaltaa, vihaa ja rasismia. YLE-uutisilla tai millään muillakaan YLE:n ajankohtaissisällöillä ei ole mitään tekemistä totuuden tai journalismin kanssa.

YLE-uutisten ja ajankohtaisohjelmien sotapropaganda vaarantaa suomalaisten mielenterveyden”, kirjoittaa tunnettu asiantuntija, lääketieteen lisensiaatti, psykiatri ja entinen kansanedustaja Pirkko Turpeinen-Saari blogissaan.
”Psykiatrin näkökulmasta YLE:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat mielenterveydelle vaarallisia”, Turpeinen-Saari sanoo. Hän kuvaa YLE-uutisten sisällöt fasismiin rinnastettavana henkisenä väkivaltana, joka kohdistuu kaikkiin suomalaisiin.

Keskeinen YLE:n sisältö oikeuttaa Venäjään ja venäläisiin kohdistuvan väkivallan ja murhaamisen.

”Helsingin Sanomat ja YLE-uutiset eivät tarjoa todenmukaista tietoa vaan kiihtyvässä yhä myyttisempiä piirteitä omaavassa Venäjä-vastaisuudessa ja Yhdysvaltojen väkivallan unohtavassa tiedonvälityksessä näyttävät vajoavan keskiaikaa muistuttavaan todellisuuteen, jolloin uskomukset ja taikausko rehottivat antaen tilaa milloin inkvisitiolle tai muille järjestelmille, joita vallanpitäjät milloinkin tarvitsivat”, Turpeinen-Saari kirjoittaa blogissaan.

Valtaosa YLE:n sisällöistä on rasistista. Usein myötäillään myös Vihreän puolueen ja Vasemmistoliiton lietsomaa rasistista Venäjä-vihaa.

”YLE:n uutis-ja ajankohtaisohjelmien lisäksi YLE tilaa yksityisilta toimijoilta Uutisvuotoja ja muita viihdeohjelmia, joissa suhtaudutaan rasistisesti venäläisiin ja Venäjään”, Turpeinen-Saari kirjoittaa.

YLE saakin normaalin ihmisen antamaan ylen.

Psykiatrin mukaan psyykeltään normaaleissa, totuutta etsivissä ja ihmisarva kunnioittavissa ihmisissä YLE:n sisällöt aiheuttavat jopa fyysistä pahoinvointia. On myös tärkeä huomata että Suomessa niin yleinen koulukiusaaminen perustuu YLE:n suosittelemiin toimintamalleihin. 

”Ihmisarvoa kunnioittavissa ja totuutta etsivissä ihmisissä YLE:n avaaminen aiheuttaa pahoinvointia. Pahantahtoinen ilmapiiri ja tiedottamisen valta antaa mallin koulukiusaajille”, Turpeinen-Saari kirjoittaa

Turpeinen-Saari hämmästelee myös YLE-toimittajien olematonta ammattitaitoa, joka poikkeaa muista maista: ”YLE on nostanut toimittajansa kansainvälisten asioiden asiantuntijoiksi, vaikka heiltä ilmiselvästi puuttuu koulutus tai kokemus alueelta. Moskovasta uutisoidaan juorujen tasoisia asioita. Kuinka muiden maiden TV-kanavilla voidaan käyttää asiantuntijoita, mutta Yle:lle riittävät omien toimittajien mielipiteet.”


YLE on täysin menettänyt roolinsa journalististen sisältöjen tuottajana. YLE-uutiset tuottaa vain vihaa.


”Työnantaja ja hänen yläpuolellaan oleva näkymätön käsi pakottaa valehtelemaan. Ellei valehtele toimittaja menettää työpaikkansa. Ellei valehtele, upseeri ei ole NATO-kelpoinen”, Turpeinen-Saari kirjoittaa.

Herää kysymys, mikä on YLE:n henkilöstön mielnterveyden tila, jos sille maksetaan valheiden tuottamisesta ja väkivallan oikeuttamisesta. YLE uhkaa myös valehtelemaan pakotettujen työntekijöidensä mielenterveyttä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Contents of Ashley Biden’s Diary

National File Posts Contents of Ashley Biden’s Diary – Website Crashes By  Jim Hoft   Jan. 29, 2024 11:40 am  852 Comments Ashley Biden, und...